Karin Hellman - materiaaliin pohjautuvan kuvataiteen uranuurtaja

Karin Hellman syntyi vuonna 1915 Pietarsaaressa liikemies Antti Wisurin tyttärenä. Hänen äitinsä, Alice Sarén työskenteli leskeksi jäätyään ompelijana nahkatehtaalla Kokkolassa. Karin opiskeli 1930-luvulla Taideteollisessa Keskuskoulussa Ateneumissa (nykyisin Aalto yliopisto) ja valmistui piirustuksenopettajaksi vuonna 1938. Hänen opettajinaan olivat mm. Per-Åke Laurén ja Arttu Brummer. Hänen debyyttinsä kuvataiteilijana oli pian sen jälkeen, syksyllä 1939, Nuorten näyttelyssä Helsingin taidehallissa.

Karin Hellman maalasi aluksi öljyväreillä kuten hänen miehensä, taiteilija Åke Hellman, jonka hän oli tavannut heidän yhteisenä opiskeluaikanaan Ateneumissa. Sodan jälkeen ei kuitenkaan ollut puutetta ainoastaan ruokatavaroista vaan myös taiteilijatarvikkeista. Tämä oli luultavasti syynä siihen, että Karin alkoi taiteessaan käyttää perheen vanhoja vaatteita, neulottuja ja virkattuja vaatekappaleita sekä kuluneita huopia ja räsymattoja. Tämä oli noin 50 vuotta ennen kuin ekologisuus ja uusiokäyttö tulivat ajankohtaisiksi.

Hän yhdisti taiteessaan myös puhdasta luonnonmateriaalia, kuten kiviä ja puuta, synteettisen materiaalin kuten akryylin ja muovin kanssa. Nämä teokset antoivat viittauksen noin 50 vuotta eteenpäin tulevasta 2000-luvun suomalaisesta kuvataiteesta.

Karin Hellmanin materiaalin käytön ilo ja kokeilunhalu eri tekniikoissa houkuttelivat häntä työskentelemään kankaanpainon, posliinimaalauksen ja keramiikan parissa. Hän teki myös linoleikkaus- ja monotypiavedoksia. Kypsässä iässä hän julkaisi runokokoelman ”Hundloka”.

Karin ja Åke Hellman asuivat ja työskentelivät pitkiä jaksoja etelässä, etupäässä Provencessa. Porvoossa sijaitsevan yhteisen tilavan ateljeen ansiosta Karin Hellmanilla oli mahdollisuus luoda suuria töitä, mikä sopi hänen sommittelulahjakuudelleen. Useat Karinin kookkaista sommitelmista ovat löytäneet tiensä julkisiin tiloihin, esim. valtion toimitiloihin ja kokoelmiin. Tuntiopettajana Porvoon kotiteollisuuskoulussa hän solmi yhteyksiä taitaviin kutojiin, jotka osasivat toteuttaa hänen suunnittelemiaan kuvakudoksia. Hänellä oli myös usean vuoden ajan piirustuksenopettajan vakituinen virka Porvoon lyseossa.

Karin Hellmanilla oli useita yksityisnäyttelyjä, enimmäkseen Helsingin Taidesalongissa. Hänen pienimmät työnsä löysivät tiensä yksityisiin koteihin ja suuremmat julkisiin tiloihin. Hänen teoksensa koettiin elämänmyönteisinä ja niille oli helppoa löytää ostajia.

1960- ja 1970 luvuilla Karinin töitä valittiin useasti edustamaan Suomea Maalariliiton, Taiteilijaseuran ja Suomen Taideakatemian kansainvälisiin näyttelyihin. Hänen töitään oli esillä mm. Brasiliassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Norjassa, Italiassa ja Ruotsissa.

Karin Hellmanin kollaasien ja applikaatioiden laatu ja estetiikka erosivat selvästi vuosisadan puolenvälin muiden teosten joukosta. Ne eroavat myös niistä materiaalikokeiluista, jotka olivat tyypillisiä 1960-luvun taiteelle Suomessa. Teoksissa on erityinen, lämmin tunnelma ja ne eivät ole pinnallisia. Niillä on usein moninaisella huumorilla maustettu kertova tai kantaaottava sisältö.

Vilkas mielikuvitus kulkee punaisena lankana hänen töissään ja väriskaala on persoonallinen. Karin Hellmanin taiteellisuudelle oli jo 1950-luvun alussa ominaista rohkeus, ja häntä voi kutsua materiaaliin pohjautuvan kuvataiteen uranuurtajaksi Suomessa.

Julkiset kokoelmat: Ateneumin taidemuseo, Amos Andersonin taidemuseo, K. H. Rehnlundin museo, Suomen valtion kokoelmat, Ahvenanmaan taidemuseo, Porvoon museo, Tampereen nykytaiteen museo, Porin taidemuseo, Tammisaaren museo, Helsingin kaupungin taidemuseo, Kuopion kaupungin kokoelmat, Svenska Kulturfondenin kokoelmat, Porvoon kaupungin kokoelmat, Porvoon evankelisluterilainen seurakunta, Pietarsaaren seurakunta, Helsingin evankelisluterilainen seurakunta, Eero Nelimarkka-museo, Geigy-Hammersin kokoelma, New York.